Edellytykset

Vuorottelukorvausta voidaan maksaa, jos  

  • sinulla on vähintään 20 vuoden työhistoria ennen vuorotteluvapaan alkamista (epäselvissä tapauksissa, voit pyytää LL-kassaa tutkimaan etukäteen, täyttyykö sinulla työhistoriaedellytys), 
  • olet ollut kokoaikatyössä samalla työnantajalla vähintään 13 kuukautta (tähän aikaan voi sisältyä enintään 30 päivän muusta kuin sairaudesta tai tapaturmasta johtuva poissaolo), 
  • olet syntynyt 1957 tai sen jälkeen ja vanhuuseläkkeen alaikärajasi on yli kolmen vuoden päässä ja 
  • olet tehnyt asiasta työnantajasi kanssa kirjallisen vuorottelusopimuksen. 

Lisäksi edellytetään, että työnantajasi on palkannut vuorotteluvapaan ajalle sijaisen, joka on ollut työttömänä työnhakijana TE-toimistossa vähintään 90 kalenteripäivää edeltävän 14 kuukauden aikana. Edellä mainittua ei edellytetä, jos sijainen on alle 25-vuotias tai yli 55-vuotias, tai alle 30-vuotias, jonka ammatti- tai korkeakoulututkinnon suorittamisesta on kulunut enintään yksi vuosi. 

Jos olet aiemmin saanut vuorottelukorvausta, sinulla tulee olla uutta työssäoloaikaa vähintään viisi vuotta edellisen vuorotteluvapaan päättymisestä. Työssäoloaika lasketaan työeläkelakien alaisten ansioiden perusteella.

Vastasiko tämä sivu kysymykseesi?

Vapaamuotoinen palaute

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.